Monday, March 16, 2009

Synttärihumua


Rakas aviomieheni täytti eilen 30-vuotta!

Ja koko eilinen päivä oli omistettu vain hänelle. Aamu alkoi kuohuvalla ja aamupalalla, joka tarjoiltiin sänkyyn laulun säestämänä. Päivällä kävimme mieheni toiveiden mukaisesti paikallisessa siipiravintolassa jossa hän tilasi pizzan ja oluen. Tämän jälkeen menimme elokuvavuokraamoon jossa tehtävänä oli vuokrata vain sellainen elokuva, jonka pääosan esittäjän nimikirjaimet ovat U.D.G.T. (Uuno Daavid Goljat Turhapuro), aika helppo tehtävä nimittäin mieheni on suuri Uuno-elokuvien ystävä. En tiedä missä välissä Uunon nimi on hieman muuttunut, ensimmäisessä Uunossa nimi on vielä Uuno Eero Turhapuro. Ja se siitä aiheesta.. 
Kaksi hyvää Uunoa sieltä vuokraamosta löytyi ja niitä sitten koko perheen voimin katselimme. No vanhaa alkoi jo hieman nukuttaa toisen elokuvan loppupuolella ja nukahdettuaan sohvalle, mieheni sai luvan kömpiä omaan sänkyyn päiväunille. 

Illalla kun päivänsankari heräsi, tein mustikkapiirakkaa ja sen kanssa tarjoilin jäätelöä. Onnittelulaulua oli myös pitkin päivää, olisi kuulemma saanut olla enemmänkin! Sain luvan eilen kertoilla veteraanivitsejä mieheni kustannuksella, mutta en enää. Siinä se päivä sitten lyhykäisyydessään oli. Isot juhlat pidämme vasta kevväämmällä tai kesällä.

My dear husband had the big 3-0 yesterday. First bubbly for breakfast in bed. Then he wanted to go to the locan restaurant for pizza and beer. Then we went to video rental shop, and we rented two Finnish comedy called Uuno Turhapuro, that man is so funny! By the end of the last film, my husband fell asleep on couch, on my permission he went to bed for a little daydreaming.. In the evening I made blueberry pie and ice cream. We had so much fun!

2 comments:

Mrs Munster said...

Kuulostaa varsin mukavalta synttaripaivalta. Omaa kolmekymppista kauhulla ensi vuonna odotellen...

Cherrydots said...

Itselläni siihen kauhunhetkeen on vielä pari vuotta.. Mutta sekin aika menee niin äkkiä..

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...